Jihuu, ensimmäinen kortti meni perille ja silleen, joten on aika ryhtyä ihan tosissaan lähettämään näitä todellisia kortteja. Koeviikon kunniaksi aionkin pian (huomenna) viedä postilaatikkoon seuraavan kortin, jonka juuri äsken viimeistelin googlettelemalla osoitteen.
Tällä kertaa lähetän kortin tyypille, jonka kanssa en ole ollut tekemisissä pitkään aikaan, mutta jota taidan silti haluta vähän ilahduttaa. En kyllä usko että mainittu henkilö edes tajuaa ajatella minua kortin lähettäjäksi. Valitsin mittavasta korttivarastostani kortin, jossa on jotain pieniä balleriinoja, jotka ovat juuri päättäneet esityksen ja kumartavat. Kortin saaja on tietääkseni aika paljon tekemisissä lasten kanssa, joten tämä taisi olla ihan okei.
Teksteistä en taida edelleenkään haluta kertoa tarkemmin, mutta pääajatuksena kortissa on rento asenne, jota kannattaa noudattaa. Kuitenkin sävy on lähinnä herättelevä, eikä mikään "annan tässä sinulle hienon elämänohjeen, koska tiedän kaiken paremmin". Käytin aineistona omaa tämänhetkistä mielialaani ja Pikku Prinssiä.
Uskon aika vahvasti, että kortin saaja ei saa ikinä tietää kuka kortin lähetti. Ei allekirjoitusta, eikä linkkiä tänne.
torstai 28. tammikuuta 2010
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Postikorttiprojekti alkaa!
Koska tähänastinen lempparini joulukalenteriprojekti päättyi, aloitan (tai oikeastaan olen jo aloittanut, mutta kuitenkin) uuden haasteen: postikorttiprojektin!
Postikorttiprojektin ideana on lähettää tässä kevään aikana postikortteja tarkkaan harkituille henkilöille. Ajattelin poimia kaikkialta ympäriltäni uhreja suunnilleen viisitoista. Ennen kuin lähetän kortin, aion tarkkailla mahdollisuuksien mukaan joko itse tai kätyreitteni avulla ko. henkilöä kehittääkseni juuri hänelle sopivan kortin. (Fiksuimmat näkevät tässä viittauksen Tähtityttöön, mistä tämän idean poiminkin..) Ongelmia tähän projektiin tuo varmasti se, etten vielä tiedä mistä hankin uhrieni osoitteen ja haasteellista on myös sopivan kortin valitseminen. Suhtaudun kuitenkin aika innokkaasti vielä tässä vaiheessa!
Lähetin jo ensimmäiselle uhrilleni kortin tänä aamuna. Tietyllä tapaa tuon kortin voi laskea jonkinlaiseksi harjoituskortiksi, sillä vastaanottaja tiesi kortista ja tästä projektista, eikä kortti ehkä muutenkaan ollut ihan sitä mitä haen tällä projektilla. Olin nimittäin allekirjoittanut sen, eikä se kuulu postikorttiprojektin fiilikseen!
Joka tapauksessa lähetin aika nätin kortin nätillä postimerkillä, toivottavasti se tulee joskus perillekin.

Joulukalenterin viimeinen merkintä
Hih, anteeksi, olen päivitellyt tätä aika hitaasti. Mutta nyt aion kuitenkin kertoa viimeiset terveiset joulukalenteriprojektin tiimoilta. Odoteltuani tarpeeksi kauan jos uhrini Sanelma (nyk. Minna) ottaisi yhteyttä, päätin että on aika kertoa hänelle kasvotusten kuka oli kaiken takana. Päätökseeni vaikutti myös se, että ystävällinen vakoilijakätyrini (joka taitaa olla lukiossa samalla luokalla Minnan kanssa) kertoi, että uhriani taitaa todella kiusata kun hän ei tiedä keneltä sai joulukalenterin.
Voin kertoa, että olin itse aika paniikissa kun pysäytin Minnan käytävällä kertoakseni asiani. Onneksi neiti kuitenkin reagoi tosi hyvin ja kävi selväksi että joulukalenterista oli pidetty. Tilanteen rauhoituttua (:D) eilen illalla haastattelin Minnaa kysellen hieman fiiliksiä joulukalenteriin liittyen:
Olet saanut joulukuun aikana tuntemattomalta joulukalenterin. Miltä nyt tuntuu?
- todella mainiolta, idea oli kovin sympaattinen ja voin sanoa, etten itse ois parempaa keksinyt. Jokainen luukku piristi päivää ja lisäsi joulunodotusintoa
Voisitko kuvailla fiiliksiäsi kun ensimmäinen kirje saapui?
- ensimmäinen kirje aiheutti hämmennystä ja uteliaisuutta. myöhemmin tuli mahtava fiilis; joku todella muistaa minua ja vielä etanapostitse!
Entä kun avasit viimeisen luukun?
- olin viimeisen luukun kohdalla pettynyt siihen, kun en saanut selville lähettäjää. (joka johtui omasta tyhmyydestä kun en tajunnut googlettaa vihjettä). Muuten jäin kaipaamaan päivittäistä piristystä
Mikä oli suosikkiluukkusi, jos muistat vielä?
- lempiluukkuni oli hmm se juttu että "saattaa olla että tänään sataa lunta tai sitten ei sadakaan" se oli mainio. En vaan muista tarkalleen miten se meni. Se ainakin jäi mieleen.
Piditkö vuorilinnusta 18. luukussa?
- vuorilintu oli mainio. En olisi itse keksinyt :D
^KAT:in huomio: En minäkään keksinyt sitä itse. Taiteilijana toimi eräs lahjakas lukiolainen.
Arvasitko kuka oli kaiken takana?
- En tosiaan arvannut, todella positiivinen yllätys se loppujenlopuksi sitten oli. :)
Voisitko sanoa että tämä muutti elämääsi?
- muutti ainakin joulunodotus aikaa. Ja muutti käsitystä myös kirjeen lähettäjään eli sinuun ihmisenä. Piristävää ja positiivista!
Aiotko itse toteuttaa ideaa?
- voisin tosiaan toteuttaa idean ensi jouluna, niin mukava se oli.
Muuta kommentoitavaa joulukalenteriin liittyen, tai mihin vain?
- ja kommentoitavaa... hmm.. Kuka tahansa ilahtuisi tuommoisesta. varsinkin minä, joka arvostan kaikkea pientäkin huomioimista ja suvaitsevaisuutta, ystävällisyyttä ja ihmisiin tutustumista.
Oho, luin itsekin vasta nyt nämä vastaukset ajatuksen kanssa. Vähän hienoja, tulipa hyvä fiilis. Tämän jälkeen voitte olla kaikki ihan varmoja, etten ihan heti hautaa näitä kirjeprojektejani. Tämä projekti antoi minulle itsellenikin paljon: oli tosi hauskaa tarkkailla Minnaa lukiolla ja keksiä luukkuja, suunnitella luukkujen ulkoasua, hermoilla Minnan reaktiota ja vielä kivempaa kertoa kuka oli kaiken takana. KIITOS KAIKILLE PROJEKTISSA AUTTANEILLE tai muuten mukana olleille!
Täten päätän tämän projektin todella hyvillä mielin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)