sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

kirje tulevaisuuteen

Näin yllätät tulevaisuuden itsesi ja kaverisi.

1. Ottakaa kaverin kanssa esille kirjekuoria, kirjepaperia ja kynät. Laittakaa taustalle inspiroivaa musiikkia.

2. Kirjoittakaa kumpikin itse itsellenne kirje. Tyyli, aihe, muoto ja dramaattisuuden määrä ovat kirjoittajan itsensä määriteltävissä. Aikaa saa käyttää niin paljon kuin haluaa ja samalla voi jutella kaverin kanssa jos haluaa.

3. Sulkekaa kirjoittamanne kirjeet kirjekuoriin ja liimatkaa kuoret kiinni. Kuoren päälle kirjoitetaan ainoastaan kysyisen kirjeen kirjoittaneen etunimi - elämässä voi ennen kirjeen lähettämistä muuttua niin moni asia, sukunimet ja osoitteet ovat katoavaisia.

4. Vaihtakaa kuoria keskenänne. Kumpikin säilyttää toisen kirjoittamaa kirjettä vähintään vuoden, jonka jälkeen kirjeen saa lähettää postitse takaisin kirjoittajalleen kun aika vaikuttaa olevat oikea ja siltä tuntuu.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

torstai 6. maaliskuuta 2014

viiksikirje

Näin viiksität pahaa-aavistamattoman kaverin kaverin:

1. Osta viikset. Niitä myydään naamiaistarvikekaupoissa ja malleista ei ole pulaa: on herculepoirot-tyyliä, ranskalaista patonginmyyjää, kalapuikkoviiksia, harmaita, mustia ja punaisia. Valitse tyylikkäimmät, sellaiset jotka sopivat moneen tilanteeseen.

2. Pistä viikset kirkkaankeltaiseen keväiseen kirjekuoreen ja kirjoita vastaanottajan tiedot kuoreen mahtipontisesti suuraakkosilla.

3. Liitä mukaan viesti: "hätätilanteessa käytä viiksiä".

4. Postita.

maanantai 3. helmikuuta 2014

jätetyt

Asioita, joita olen jättänyt lojumaan julkisille paikoille.
Ota mitä tarvitset. Jätetty hauskaan kahvilaan Södermalmille.

Hyvää joulua. Jätetty kotitalon ilmoitustaululle.

Hymyjä. Jätetty penkille liukuportaiden vieressä.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Sovituskoppijoululahja

Löysin kaupungilta Paulo Coelhon teoksen Alkemisti luvattoman halvalla. Ostin, kääräisin pakettiin ja päätin piristää jonkun päivää.

Jätin kirjapaketin H&M:n sovituskoppiin silloin kun siellä oli mahdollisimman paljon ihmisiä ja jonoa. Kirjoitin paketin päälle näin:
 Hei! Tämä on joululahja juuri Sinulle. Lue se ja etsi itsesi kirjasta. Hyvää joulua! saitkokirjeen.blogspot.fi
Toivottavasti kirjan löysi joku joka kaikessa kiireessäkin ehtii hetken selailla kirjaa ja pohtia mihin on oikein matkalla. 


Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013

Tällä kertaa tein vuosittaisen joulukalenteriprojekteni kokonaiselle perheelle. Löysin perheen Facebookin Edes yhtenä päivänä maailman tärkein -ryhmän kautta. Laitoin palstalle ilmoituksen, jossa kerroin haluavani tehdä postitse lähetettävän joulukalenterin jollekin sellaista kaipaavalle lapselle tai perheelle. Sainkin muutaman yhteydenoton, joista valitsin mukavimman. 

Kohdeperheeseeni kuuluu äiti lapsineen, joilla ikää oli 4, 13 ja 15 vuotta. Perheen ilmoitti vanhempi sisarus, joka asuu jo omillaan. Ikähaitari perheessa on siis suuri, mutta suhtauduin siihen haasteena - pitää vain yrittää olla mahdollisimman luova!

Toteutin kalenterin taittelemalla punaisesta ja valkoisesta paperista bokseja tämän ohjeen avulla. Ohje oli todella simppeli ja jopa minä onnistuin loistavasta - joskin 23 laatikon taittelemisessa oli oma hommansa.. Koristelin laatikot tarroilla, piirroksilla, askartelemalla ja silkkinauhoilla ja omasta mielestäni niistä tuli aika hienoja. Kuvaa ei ikävä ole, koska unohdin ihan täysin kuvata aikaansaannokseni. Täytettyäni rasiat pakkasin ne pahvilaatikkoon ja kiikutin pakettiautomaattiin.

Rasioiden sisältö oli seuraavanlainen tänä vuonna: 

1. Kun on kylmää ja pimeää,
tämä yksikin (kelluva) kynttilä lämmittää! 
Iloista ensimmäistä adventtia!
(mukana oli luonnollisesti siis kynttilä)

2.  Asioita, jotka tekevät tänään onnelliseksi:
- kaunis ilma
- x monta yötä jouluun!
tervehdykset
joulun laittaminen
villasukat
tanssiminen
Keksi vielä muutama syy lisää!
-

3. Karkkipäivä! (mukana muutama karkki)

4. Avatkaa nämä paperinpalat niin saatte superhienoja ikkunakoristeita! (mukana leikeltyjä paperitähtiä, mutta vähän erikoisempia kuin ne joita itse askartelin lapsena)

5. Tässäpä inspiraatiomateriaalia joulukoristeaskarteluun! (mukana kaikenlaista pientä sälää josta keksii loistavia ideoita joulukortteihin tai muuhun näpräilyyn)

6. Taitaa olla jo aika kirjoittaa Joulupukille kirje! Tehkää yksi yhteinen tai kaikki omat kirjeet, toivokaa itsellenne tai toisille, salassa tai kaikille toiveenne kertoen – tärkeintä on että kirjoitatte toiveet ylös.
Ja Joulupukin osoitehan on: 
Joulupukki
Joulupukin Pääposti
96930 Napapiiri
PS. Ohessa postimerkki!

7. Tämän joulukalenterin mukaan vietätte viikon päästä (14.12.) pikkujoulua! Valmistautuminen pikkujouluun alkaa jo nyt, sillä jokaisen teidän tulee keksiä jollekin toiselle pieni lahja. Lahja voi olla vaikka halaus, lupaus tiskata toisen puolesta, kortti, kirje tai vaikka pussillinen lempikarkkeja. Arpokaa keskenänne kuka kenellekin keksii yllätyksen nostamalla kukin yksi nimi tästä laatikosta!

8. Toinen adventtisunnuntai – aika sytyttää jälleen kynttilä! (mukana adventtikynttilä)

9. Ottakaa tämä kolikko mukaanne seuraavalle kauppareissulle ja ostakaa sillä yhdessä jotain, mikä ilahduttaa koko perhettä.

11. Pelatkaa joulubingoa (ohessa esimerkkipelilauta)! Se voittaa joka saa ensiksi neljä vaakaan, pystyyn tai vinottain. Peli saattaa kestää jopa useita päiviä – pelilautoja voisikin ehkä säilyttää vaikka jääkaapin ovessa, että bongatut asiat on helppo merkitä ylös.  
(mukana itsekyhätty jouluinen bingolauta, numeroiden sijasta bongattavina kohteina mm. joulukuusi, tonttu, joulupaketti, piparit...)

12. Tänään on karkkipäivä! (mukana hieman karkkia)
ja lisäksi:
Miten olisi elokuvailta? Valitkaa yhdessä jokin jouluinen elokuva jonka haluatte katsoa, varatkaa viereen suklaata leffaevääksi ja viettäkää mukava leffailta – perheen kesken tai isommalla joukolla. Tässä muutamia ideoita katsottavaksi elokuvaksi:
Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä
Joulutarina
Rakkautta vain tai Holiday
Saksikäsi Edward
Napapiirin pikajuna
Elf
Yksin kotona


13. Yrittäkää tänään ilahduttaa naapurin tätiä/setää, mummoa, opettajaa, koulukavereita, postinjakajaa tai vaikka tuntematonta vastaantulijaa jollain yllättävällä tavalla: hymyilkää, tervehtikää, avatkaa ovi, tehkää kaunis joulukortti, viekää joulukukka arjen piristykseksi tai laulakaa vaikka laulu. 

14. PIKKUJOULUT!!!
Toivottavasti olette muistaneet keksiä yllätykset toisillenne. Nyt voitte soittaa vähän joululauluja, syödä jotain hyvää ja antaa toisillenne keksimänne lahjat! Voitte myös avata ja jakaa tästä laatikosta löytyvät minipaketit.

15. Rauhallista kolmatta adventtia! (mukana adventtikynttilä, jälleen erilainen kuin edellisenä sunnuntaina)

16. Valitkaa näistä mielestänne paras jouluinen sarjakuva ja laittakaa se kiinni vaikka jääkaapin oveen. (mukana eri piirtäjien jouluisia sarjakuvia mm. fingerpori, lassi&leevi..)

17. Jälleen karkkipäivä! Karkit syötyänne voitte järjestää myös pienimuotoisen purkkapallokisan – kuka puhaltaa nopeimmin, taitavimmin, ällöimmin tai saa aikaan isoimman pallon?


18. Mikäli perinteiset joululaulut alkavat kyllästyttää, kokeilkaa välillä näitä versioita (kaikki löytyvät varmasti ainakin Youtubesta!)  (pohjautuu osin sisäpiirin tietoon kohdeperheen jäsenten musiikillisista mieltymyksistä)
Sleigh Ride - Relient K
Drummer Boy - Justin Bieber
Mikä joulu - Smurffit
Da Vet Du Att Det Er Jul - Ylvis
Joulukirkkoon - Popeda
Sika - Juice Leskinen
Joulupukin töissä - Tuomari Nurmio
Winter Wonderland - The Baseballs
Tonttupolkka - Fröbelin palikat
Shake Up Christmas - Train
Christmas Lights - Coldplay
Christmas - U2
Tonttu - Rajaton
A Twisted Christmas (albumi) - Twisted Sister

19. Joulusiivouksen aika! Siivotkaa jokainen se paikka talosta, josta pidätte kaikkein eniten tai jossa vietätte eniten aikaa.  Kaiken ei tarvitse joulunakaan olla tiptop vaan tärkeintä on että lempipaikoissa on mukava olla!


20. Tässä muutama aivan lyömätön joululeivontaohje ja piparimuotti inspiraatioksi. 

Parhaat piparit
2 dl siirappi
2 dl sokeria
250g voita
2 tl kanelia
2 tl jauhettua inkivääriä
2 tl jauhettua neilikkaa
2 tl jauhettua pomeranssia
maustepippuria
1 tl kardemummaa
2 tl soodaa
1 kananmuna
n. 10 dl jauhoja
Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. Ota kattila liedeltä ja lisää rasva paloina. Jäähdytä. Vatkaa muna jäähtyneeseen seokseen. Lisää vehnäjauho-soodaseos siivilän läpi taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Peitä taikina ja nosta jääkaappiin maustumaan ja kovettumaan yön yli.
Leivo seuraavana päivänä pipareiksi.
Paista piparit 200 asteessa 6-8 minuuttia. Äläkä unohda koristella!

Inkiväärikeksit
100 g voita
1 dl sokeria
1 rkl siirappia
2 tl vaniljasokeria
1 tl inkivääriä
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
 Kuumenna uuni 175 asteeseen. Pehmitä voi ja sekoita sitten kaikki ainekset kulhossa nopeasti sekaisin. Pyörittele palloiksi uunipellille  leivinpaperin päälle, paina kevyesti palloja littanaan. Paista uunin keskitasolla 10 minuuttia. 

Päärynä-vuohenjuustonyytit
säilykepäärynöitä
vuohenjuustoa
voitaikinaa
 Tee voitaikinasta n. 10x10cm kokoisia levyjä. Laita kunkin levyn keskelle yksi säilykepäärynä ja pala vuohenjuustoa. Nosta levyjen kulmat ylös ja yhdistä toisiinsa niin että saat aikaiseksi ”nyyttejä”. Paista 225 asteessa n. 10 min.

21. Ennen arvan raaputtamista, neuvotelkaa yhdessä mitä tekisitte voittorahoilla! (mukana euroarpa)

22. Kolmas adventti – enää kaksi yötä jouluun! (mukana jälleen adventtikynttilä)

23.  Joulu on.. (valitkaa 4!)
[ ] suloinen                         [ ] stressaava


[ ] lahjojentäyteinen          [ ] yllätyksellinen


[ ] turha juhla                    [ ] hössötystä


[ ] hyvää ruokaa                [ ] tärkeä


[ ] vuoden hauskin juhla   [ ] loma


[ ] ennen uutta vuotta       [ ] hiljainen


[ ] odotettu                         [ ] iloinen


[ ] Joulupukin synttärit     [ ] punainen

24. Lahjakortti Filmtowniin. Mukana viesti, jossa jouluterveiset ja tämän blogin osoite.

Siinäpä tämänvuotinen joulukalenteri. Luukkujen järjestys saattoi olla hieman erilainen, mutta suurin piirtein tällä kaavalla mentiin. Omat suosikkini olivat pikkujoululuukku sekä luukku 23! Toivottavasti perhe on tykännyt kalenterista yhtä paljon kuin itse tykkäsin tehdä sitä!

Hyvää joulua!


lauantai 2. marraskuuta 2013

Edes yhtenä päivänä

Loistava facebookryhmä, ihania ihmisiä ja me kaikki kävelemässä postilaatikoille korttien kanssa.

"Iltalehti kirjoitti uutisen 27.9.2013 tarinan tytöstä, jolla oli syntymäpäivät. Hänellä ei ole kavereita, joten tytön äiti mietti, miten saisi rakkaan lapsensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, edes yhden päivän ajan. Ja siitä syntyi idea, ja pian tytölle oli saapunut 544 korttia kotiin.

Tuossa huomaamme, että tuntemattomat haluavat auttaa. Lapset ovat tulevaisuus, ja heidän täytyy tuntea olonsa hyväksytyksi sekä onnelliseksi. Tästä kaikesta sain idean: ryhmä, jossa ihmiset yhdistää voimansa. Ryhmä, missä äidit ja isät voivat pyytää apua.

Toisaalta, aina ei ole pakko odottaa sitä avunpyyntöä. Mietitään esimerkiksi Suomen sairaaloita ja lastenosastoja. Siellä on varmasti lapsia, jolle edes yksi pieni kortti toisi iloa päivään.

Nyt on viimein aika ihan oikeasti yhdistää voimat, ja olla hyvä ihminen. :)" (Lainausta ryhmän sivulta Facebookissa)

Myös täältä voi lukea lisää.


Ryhmän idea on tainnut vähän laajeta ja yhteisöstä on tullut kanava jossa kuka tahansa voi pyytää apua ja kuka tahansa voi tarjota apua. Siellä lähetetään kortteja ja kirjeitä, vaihdetaan kokemuksia ja neuleohjeita. Mutta kaikkein eniten on sitä että tuntematon ottaa kynän käteen ja kirjoittaa tuntemattomalle kortin. 



Eli liittykää, ryhmä löytyy facebookista nimellä Edes yhtenä päivänä maailman tärkein.