maanantai 14. joulukuuta 2009

Joulukalenteri, luukut 15-24

Pian ihana salainen joulukalenteriprojektini loppuu, yhyy! 
 
On ihan kamalaa, että viimeisistä luukuista tuli aika rumia ja äkkiä tehtyjä, sillä en tajunnut että minulle tulee niin kiire. Unohdin koko asian ennen viikonloppua ja viimeistelinkin luukut aika viime tingassa. Mutta edelleenkin on ollut todella hauskaa!

15. 
Hei!
Saat näitä kirjeitä lisää, sillä en ainakaan nähnyt valkoista rauhanpaperia koululla.
Olet tietenkin bilettänyt viikonloppuna hurjasti antijoulubileissä, joten ota tänään vain ihan rauhassa ja tee ihan mitä haluat.
Ei rajoitteita.
 
16.
Älä siirrä huomiseksi mitään, minkä voit kokonaan unohtaa.
 
17.
Järjestä väittely:
Hyvä minä vs. paha minä
tai
Kaikella on tarkoituksensa vs. kaikki on sattumaa
 
18.
Miten vuorilinnun saa kiinni?
- Huutaa vuoren juurella ”hei vuorilintu” ja odottaa että lintu kääntyy katsomaan kuka huutaa. Kun lintu kääntyy, se kaatuu ja sitten voit itse vain odottaa alhaalla haavin kanssa.
(mukana erään lahjakkaan taiteilijan piirtämä vuorilintu)

19.
Tänään Nelosella Painajainen ennen joulua!!11!
Jos ei kiinnosta niin katso vaikka uutiset ja tunne itsesi hyväksi kansalaiseksi.
 
20. NYT SYTYTÄMME KYNTTILÄN..
(mukana tulitikku)

21. Aika läppä juttu joku joulukalenteri.
(luukussa mukana sellainen paperista värkätty "läppä", jonka nostettuaan ylös näkee pinkin tekstin "LÄPPÄ JUTTU". 

22.
Green Day – Holiday!
 
23. Haluaisit varmasti tietää mistä tässä on kyse. Ja saat sen selville, jos olet riittävän fiksu. :)
Materiaalit saat huomenna!
 
24.
Hyvää joulua!
 
Toivottavasti nukuit hyvin kuitenkin menettämättä joulun tärkeintä ja opettavaisinta Lumiukkotarinaa.
Tiesitkö, että tämä on joulukalenterisi viimeinen ja ehkä köyhin luukku.
 
Saatat pettyä, sillä en aio ojentaa sinulle tässä kirjeessä minkäänlaista joululahjaa kuusen alle laitettavaksi, sillä täytyy myöntää, että en oikein tunne sinua. Toivottavasti edellä mainittu asia ei tullut mitenkään
järkytyksenä ja toivottavasti et ole ehtinyt uhkailla koko tuttavapiiriäsi läpi tiedustellessasi etteivätkö he varmasti lähettelisi sinulle joulukalenteria.
 
Vaikka saattaahan tietenkin olla, että olet jo joulukuun ensimmäisellä viikolla tajunnut identiteettini ja katsonut parhaaksi antaa asian olla. Tämä on niin jännää, kun en tiedä ollenkaan mitä ajattelet tästä!
Toivon, että tämä joulukalenteri on kuitenkin ollut enemmän ilahduttava kuin kamala asia, ainakin minulla itselläni on ollut aivan sairaan kivaa luukkuja ja muuta suunnitellessa.
 
Jouluterveisin
eräs joka sieniä keräs (lälllläääälläää)
 
PS. GOOGLE ON KAVERI?
PPS. ^ *vinkvink*
 
(Yllä olevasta kirjeestä on tummennettu tietyt kirjaimet, joista muodostuu teksti "saitko kirjeen?", eli tämän blogin nimi. Jos Sanelma on tarpeekso fiksu hän huomaa googlettaa sanat ja löytää -tadaa- oikean blogin.)
 
 
Jännittää ihan sairaasti, mitä mieltä Sanelma on ollut tästä projektista. Oikeastaan voin huomisesta eteenpäin odottaa yhteydenottoa jatkuvasti, sillä mistä minä tiedän että uhrini malttaa pitää näppinsä erossa tulevista luukuista jouluun asti. Itse kyllä malttaisin, eivät ne ole niin ihmeellisiä. 

Nyt, olettaen että Sanelma jossain vaiheessa löytää blogiini, voisinkin lausua hänelle muutaman sanan:
Jos et ole soittamassa poliisille ja syyttämässä minua kotirauhan rikkomisesta tai postihäiriköinnistä, vaan päinvastoin olet ehkä jopa hieman ilahtunut kalenterista, rohkenen pyytää että ottaisit yhteyttä minuun vaikka tämän blogin kommenttilomakkeella. 
Katsos, ei tämä projekti ollut vielä ihan tässä. 
Ja tahdot varmasti tietää lisää!
 
Lopuksi haluaisin vielä kiittää Jeminaa teipistä ja tulitikuista. Tosin eihän tämä vielä ollut ihan tässä. 

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Joulukalenteri, luukut 8-14

Nyt se jatkuu.
Salainen joulukalenteriprojekti!

Valmistelin ja lähetin kirjeen varmaan jo eilen, ja toivon että se on jo maanantaina perillä. Tällä kertaa luukut ovat aika köyhiä, mutta eipä Sanelma voi mitään odottaakaan kun ei tunne minua.  Kirjeiden ulkoasu oli tällä kertaa erilainen: käytin päällyspaperina jotain löytämääni hienoa kuviopaperia (ikävä kyllä en malttanut kuvata), mutta joka tapauksessa printti on kuin siinä säkkikankaassa mistä tehtiin ala-asteella joulukoristeita.

Ja seuraavat luukut kehittelin mukaan:


8.
Kävitkö kirjastossa?

9.  Jos et todellakaan halua mistään hinnasta saada enää yhtäkään tällaista joulukalenterikirjettä, kerro se vaikka huomenna viemällä Tutorneuvolan pöydälle tyhjä valkoinen paperi tai paperinpala.
Rauhaa!

Jos haluat edelleen saada näitä posteja, ajattelin tänään vain kehottaa kuuntelemaan Britney Spearsia ja katsomaan itseään silmiin ihan rauhassa.

10.
Keskellä viikkoa
on hukassa
jos ei tiedä
mistä pitää kiinni.

11.
Kokeile kirjoittaa kaverisi puolesta Joulupukille, ja kysy sen jälkeen olitko oikeassa.

12.
HUOMIOOO: Joulumarkkinat torilla - vie mummo tuulettumaan?
Tai joku muu.

13.

Ainahan voi toivoa että olisi vappu.
*prinsessailmapallo*

(+ Mielen maailma 1, sivu 34)
(^siellä on hieno runo)

14.
Vietä tänään antijoulupäivä, jos ehdit.
Kuuntele vähän kesäbiisejä ja tanssi salsaa kesämekossa. Muista myös (pakaste)mansikat ja kaikki mitä yleensä teetkään kesällä.
Säästä päätellen nyt on kesä, tosin sateinen.






Ovatko hienoja vai hienoja?
9. luukku on tuollainen sen takia, että ajattelin että ehkä on hyvä antaa Sanelmalle kuitenkin tilaisuus estää joulukalenteri, jos hän vaikka ei satu ollenkaan pitämään ideasta. Toivottavasti vain itse muistaisin käydä katsomassa Tutorneuvolaa sitten milloinkas se nyt olikaan.

Tähän mennessä olen aika varma, että Sanelma ei tiedä kuka kirjeet lähettää. Mutta ei hän toisaalta ole niistä mitään puhunutkaan.
Jännittävää! Sitten pitää suunnitella ne seuraavat kirjeet..!