maanantai 31. elokuuta 2009

Kirjeitä tuntemattomilta, osa 2

Noniin, on se aika, kun uusi kirje lähtee kohteelleni.
Tällä kertaa teemana oli lasten rakkauskirje, ja panostin tähän todella paljon. (niimpävissiin)

Ensiksi pengoin kirjepaperivarastostani kaunista ötökkäkirjepaperia ja samaan sarjaan kuuluvan kuoren. Kirjeen minä on aika vasta kirjoittamaan oppinut poika, joka kirjoittaa kohteelleni Marjatalle kirjettä. Teksti meni suunnilleen näin:

"HEI
MINÄ TYKKAA
N SINUSTA.
SINULLA ON
HIENO REP
PU JA KOIRA

*joku random suttu*

HEI-HEI"

Viehättävää!
Epäilen kyllä vahvasti, että Marjatta hoksaa tässä olevan jokin juoni. Ei ole kovin todellista että postiluukusta tipahtelee ihan kummallisia kirjeitä harva se viikko.

Mutta tämänkertainen kirje lähtee matkaan huomenna tai ylihuomenna. Riippuu milloin jaksan liikahtaa sen verran.

maanantai 24. elokuuta 2009

Kirjeitä tuntemattomilta, eka kirje perillä

Eli, postilaitos oli tehokas ja kirje saapui perille mukavasti parissa päivässä. Ikävä kyllä itse kommenteista saadaan kuulla vasta nyt, koska olen jotenkin ollut väärään aikaan online.

Eli odotusten mukaisesti kohteeni, Marjatta, oli hämmentynyt kovasti ja tarkkailijakätyrini kuvaili reaktiota: "--kaveri oli ollu sillai WTF"
Loistavaa.
Lisäksi kätyrini paljasti, että Marjatta oli olettanut kirjeen menneen väärään osoitteeseen ja tutkinut nähtävästi tarkasti käsialaa: kuoren ja itse kirjeen käsiala näytti erilaiselta Marjatan mielestä.
Kumma juttu, itse minä ne molemmat kirjotin.

Ideoita seuraavaan kirjeeseen?

tiistai 18. elokuuta 2009

Kirje Tylypahkasta - kommentit

Dodiin, olen vähän myöhässä näistä suunnitelmistani mutta nyt kerrottakoon kaikille Ennin kuulumiset Tylypahkan kirjeen jälkeen! Mesehaastattelu on toimiva keino yhteydenpitoon.

Minä kysyn ja Enni vastaa.

1. Arvasitko heti kuka oli kirjeen takana? Mistä arvasit?
E: khyllä, nooo .. XD jotenki on ois ollu sun tapasta, ko olit *nimi sensuroitu* sen pinninki postilla laittanu ym. : O

2. Mikä oli ensireaktiosi kirjeen saatuasi?
E: ":)" no siis mul oli ollu melko paska päivä nii sit oli sellane "oooooooo mun päivä on paras"

3. Eli taisit pitää yllätyksestä?
E: Juh 8D

4. Hehkutitko asiaa minnekään suuntaan?
E: öö, no galtsus ainaki ja taisin viel *nimi sensuroitu* hehkuttaa iha livenä >: )

5. Menitkö asemalle 9 ja kolme neljännestä?
E: unessa juu !

6. Laittaisitko vahingon kiertämään eli haluaisitko itse lähettää kirjeen jollekulle?
E: joo ois iha kiva : D

7. Miltä nyt tuntuu, kun tiedät tästä blogistakin?
E: ooo, jes !

8. Suosittele minulle vielä seuraavaa kirjeensaajaa, ja miksi hänen pitäisi saada kirje?
E: öö. : D
Janita / Irma ei välttämättä ehkä arvais et kuka ois lähettäjä


KIITOS TÄSTÄ, sitten keksitään seuraava projekti! Vaikka totta kai "Kirjeitä tuntemattomilta" -projekti jatkuu koko ajan.