perjantai 31. heinäkuuta 2009

Kirjeitä tuntemattomilta (osa 1)

Toinen tämänhetkinen projektini kohteena on jälleen kerran kaverin kaveri, sanotaan vaikka että Marjatta. Marjatan olen tavannut yhden kerran kaverini seurassa, joten hän ei minua tunne emmekä varmasti tapaa uudestaan kuin ehkä sattumalta.

Tämän projektin on tarkoitus olla pitkäaikaisempi ja hauskempi kuin edellisessä postauksessa kuvaamani. Aion jatkaa projektia ainakin ensi joulukuuhun tai tammikuuhun asti.

Aion lähettää kerran tai kaksi kuukaudessa kohteelle allekirjoittamattomia kirjeitä, jotka ovat muuten aivan tavallisia. Loka- tai marraskuussa pidän tauon ja pyydän tarkkailijakätyriäni katsomaan huomaako kohde kirjeiden tulemisen lakkaavan. Viimeisessä kirjeessä saatan jopa vihjaista mistä on kyse ja antaa tämän blogin osoitteen, jotta kohde voi yllättyä vielä paremmin (en sitten tiedä onko yllätys positiivinen..).

Tänään kirjoitin ensimmäisen kirjeen jossa käytän hienoa peitehenkilöllisyyttä josta ei saa mitään selkoa siitä kuka minä olen. Tässä on kirjeen teksti kaunistelemattomana:

"Hei!
Minulla on ollut todella hauskaa viime päivinä. Naapurini on hankkinut vastikään koiran, jota olen hoitanut. Tulee ihan lapsuus mieleen. Silloin kuin asuimme vielä Lieksassa. Muistatko, ajoit kerran ohi ja minä vilkutin? Tuskin arvasit että kuulisin minusta enää koskaan.

En tiedä oletko kuullut ikinä Michael Jacksonista. Se taisi kupsahtaa vähän aikaa sitten. Tosi traagista. Se oli nimittäin aivan uberupee muusikko. Oon kuunnellu sitä nyt 100000 kertaa enemmän kuin ikinä ja opettelen yhen kaverin kanssa moonwalkia.

Nyt tuli kyllä kiire. Sovin että menen biitsille kavereiden kanssa viideksi, joten en ehdi kirjoittaa enempää.

Voi hyvin!"

Kirjeen saatuaan kohde voi tietenkin arvailla että kirje on vain harhautunut väärään osoitteeseen sillä se ei todellakaan kuulosta ikäiseni kirjoittamalta. Mutta saa yllättyä ensi kerralla kun taas kerran tulee kirje ja aivan erilaisella tekstillä!

Kirje Tylypahkasta

Ensimmäisen projektini kohteeksi valitsin kaverin kaverin, Ennin (nimi muutettu). Tiedän että Enni on kunnon potteristi ja on tiettävästi toivonut kirjettä Tylypahkasta jo pitkään. J.K.Rowlingin ja Harry Potterin syntymäpäivän kunniaksi päätin piristää hänen elämäänsä pikku yllätyksellä. Näin tapahtui:

1. Etsin tietooni Ennin osoitetiedot. Juttu hoitui näppärästi Eniron, kaverin avustuksen ja luovuuden avulla. Ikävä kyllä en voinut kirjoittaa kuoreen tarkkaa määritelmää Ennin olinpaikasta sillä en ole koskaan käynyt hänen huoneessaan.

2. Seuraavaksi jäljensin koneelle tarkan jäljennöksen kirjeestä jonka Harry Potter sai Potter-sarjan ensimmäisessä osassa Tylypahkasta. Muutin muutaman nimen ja päivämäärän, lisäsin Tylypahkan vaakunan ja siinä se oli! Teksti oli seuraava:

TYLYPAHKAN NOITIEN JA VELHOJEN KOULU

Rehtori: Albus Dumbledore
(Merlinin ritarikunta, Ensimmäinen luokka, Suurtaikuri, Päänoita, Ylihörhö, Kansainvälinen Velholiitto)


Hyvä neiti x,

Täten ilmoitamme, että Sinulle on varattu paikka Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Ohessa saat luettelon kirjoista ja välineistä, jotka tarvitset.

Lukukausi alkaa 1. syyskuuta. Tylypahkan pikajuna lähtee 1. syyskuuta klo 9.00 King’s Crossin asemalta, laiturilta 9¾. Odotamme pöllöäsi viimeistään 3. elokuuta.


Parhain terveisin
Minerva McGarmiva
Vararehtori

(sivunvaihto)

TYLYPAHKAN NOITIEN JA VELHOJEN KOULU

Koulupuku
Ensimmäisen vuoden oppilailla on oltava:


1. Kolme tavallista työkaapua (mustaa)
2.Yksi tavallinen suippohattu (musta) päiväkäyttöön
3.Yhdet suojakäsineet (lohikäärmeennahkaa tai vastaavaa)
4.Yksi talviviitta (musta, hopeakiinnikkeet)
Huomatkaan, että oppilaiden vaatteet on nimikoitava.

Oppikirjat
Oppilailla tulee olla seuraavat kirjat:

Miranda Kanahaukka: Loitsujen käsikirja 1
Bathilda Bagshot: Historian aikakaudet
Adalbert Jaaritellen: Taikojen perusteet
Emeric Kytkin: Muodonmuutokset aloittelijoille
Phyllida Itiö: Tuhat taikayrttiä ja -sientä
Arsenius Mittalasis: Taikaliemet ja –juomat
Lisko Scamander: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Quentin Tytina: Pimeyden voimat. Itsesuojeluopas

Muut tarvikkeet:
1 taikasauva
1 noidankattila (tinaa, vakiokoko 2)
1 lasi- tai kristallipullosarja
1 kaukoputki
1 messinkinen punnussarja

Oppilaat voivat tuoda myös pöllön TAI kissan TAI rupikonnan

VANHEMMILLE HUOMAUTETAAN ETTÄ ENSILUOKKALAISET EIVÄT SAA TUODA OMAA LUUDANVARTTA

3. Sopivaa paperia ei tahtonut löytyä ei millään joten käytin vanhaa kunnon pergamentti menetelmää, jonka ohjeet löytyvät täältä: http://hpfanit.vuotis.net/index.php?option=com_content&view=article&id=80:helppo-ohje-pergamentin-valmistamiseen&catid=46:tee-se-itse&Itemid=106
"Pergamentin" kuivumiseen menee hetki, mutta onneksi hiustenkuivaajat on keksitty.

4. Tulostaminen onnistui vasta myöhemmin, mutta nyt minulla on valmis kirje vieressäni ja heti maanantaiaamuna vien sen postilaatikkoon.

Kirjeeseen ei tietenkään liitetty minkäänlaista vihjettä omasta henkilöllisyydestäni. En usko että Enni tunnistaa käsialaani tai osaa epäillä minua ainakaan aivan ensimmäisenä. Odotan innolla että saan tietää miten Enni reagoi yllätykseeni. Varsinkin siihen että olen tallentanut koko projektin tänne. Ehkä saatte kuulla Ennin kommentit asiaan täältä!