tiistai 22. syyskuuta 2009

Kirjeitä tuntemattomilta, osa 3

Taas on mennyt jonkin aikaa ja olen väsännyt seuraavan kirjeen kohteelleni Marjatalle uusia projekteja odotellessa. Tällä kertaa kirjoitin kirjeen koneella, vain allekirjoituksen lisäsin käsin. Aihetta ei oikeastaan ole.

"
22.9.2009
Parahin Maria,

olen iloinen saadessani tietää vointinne olevan paranemaan päin. Kurjaa, että jouduitte sairastumaan juuri tänä ajankohtana, ettekä päässeet juhlistamaan pienen yritykseni 20-vuotisjuhlia. Toivottavasti kuitenkin nautitte viime kirjeessä lähettämistäni kirjavinkeistä. Ymmärtääkseni puolisosi kirjakokoelma on laaja.

Haluaisin tuoda tiettäväksenne, että paheksun mitä syvimmin poikanne käytöstä juhlissani. Toivoakseni olette tietoinen näistä röyhkeyksistä, joita poikanne uskalsi suoltaa mitä arvovaltaisimmille vierailleni. En voi toistaa näitä anteeksiantamattomia sanoja, mutta kenties ymmärrätte miksei poikanne enää lukeudu kutsuvieraisiini. Meidän suhteeseemme hyvinä ystävinä tämän ei tarvitse vaikuttaa. Toivoakseni myös annatte pojalle kurinpalautuksen tässä asiassa.

Haluaisin tässä kirjeessä myös osoittaa teille ja puolisollenne kutsun syysvaellukselle Rukatunturin maisemiin. Toteutamme retken tavalliseen tapaan lokakuun puolivälin tienoilla. Ilmoitan tarkemmat päivämäärät ja ajankohdat myöhemmin, kun saan mökkivarauksen järjestettyä. Kuten yleensä, aiomme retkellä viettää laatuaikaa ystävien kanssa, käydä vaeltamassa ja viettää iltaa hotellikeskuksessa. Toivottavasti pääsette tänä vuonna mukaan puolisonne kanssa. Lähetä vastauksesi kutsuun uuteen osoitteeseeni jonka lähetin viime kirjeessä.

Voi hyvin ja kaunista syksyn jatkoa!

*epäselvä allekirjoitusta muistuttava jälki*"

Aika köyhä kirje, mutta eipähän kohde unohda kummia kirjeitä.